Hieman Suomesta ja omasta kotikaupungistani

Lappeenranta on hyväntuulinen kaupunki. Se on erityisen mukava paikka kesällä. No, ei varmasti mikään yllätys – mikä Suomen kaupunki olisi mukavampi talvella kuin kesällä? Turistisesongin alkaessa voi kaupunkimme torillakin kuulla useita eri kansainvälisiä kieliä.

Omia lempipaikkojani täällä Lappeenrannassa ovat tietysti ranta ja satama, mutta myös kaupungin maaseudun puoli. Aivan keskeltä kaupunkia aukeaa Saimaa – maamme suurin järvi. Saimaa on kuin pieni meri, ja se elää aivan omaa elämäänsä rantakaupunkiensa keskellä. Muita Saimaan rantakaupunkeja ovat muuten esimerkiksi Joensuu, Mikkeli, Imatra, Varkaus ja Savonlinna. Maantietä pitkin näihin paikkoihin, mutta erityisesti Joensuuhun on pitkä matka. On hyvä muistaa, että vesiteitse matka lyhenee. Laivamatka Saimaalla on muutenkin hieno elämys, joka kannattaa kokea, jos siihen vain on mahdollisuus.

Etelä-Saimaan risteilyt

Monet ovat käyneet Ruotsissa Tukholman risteilyllä joko Helsingistä tai Turusta. Myös Vaasasta pääsee laivalla Ruotsin puolelle. Mutta moni ei varmaan ole tullut ajatelleeksikaan, että Suomen sisävesilläkin voi päästä jopa yön yli kestäville laivaristeilyille. Jos olet jo siis käynyt juhlimassa ja uhkapelaamassa Helsingissä tai Tukholmassa, niin mitäpä, jos vaihteeksi kokeilisit luonnonläheisiä Saimaan risteilyjä?

Esimerkiksi Puijo-niminen sisävesilaiva liikennöi säännöllisesti Lappeenrannan ja Savonlinnan väliä, ja tämän reitin pysähdyspaikkoja ovat myös muun muassa Imatra ja Puumala. Laivassa on A-oikeuksin varusteltu ravintola, tarjoiluun kuuluvat myös lounas ja päivällinen varsin kohtuulliseen hintaan. Entä paljonko Lappeenranta-Savonlinna -risteily maksaa? Normaali lipun hinta on 95 euroa, joten tarjolla on upea järviristeilykokemus alle sadalla eurolla.

Lappeenrannasta kesäristeilyjä lähtee kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja torstaisin. Savonlinnasta puolestaan pääsee takaisin samaan suuntaan maanantaisin ja keskiviikkoisin. Lappeenrannasta voi risteillä myös aina Kuopioon saakka, aivan Saimaan toiselle puolelle. Näitä lähtöjä on kesällä kaksi, kesäkuussa ja elokuussa. Risteily kestää yön yli ja yöpyä voi joko laivalla tai Savonlinnassa hotellissa. Näiden Kuopion risteilyjen hinnat ovat 180-200 euroa.

Lappeenranta Itä-Suomen porttina

Lappeenranta on myös mainio kesäkaupunki, johon on helppo tulla laivan lisäksi myös autolla tai junalla. Helsingistä tullessa reitti kulkee ensin valtatie E18:ta pitkin aina Porvoon ja Loviisan puoliväliin asti, minkä jälkeen autoilija suunnistaa Valtatie 6:lle. Erityisesti 6-tietä reunustavat upeat maisemat, kun ajetaan Kouvolan, Taavetin ja Jurvalan kautta Saimaan rantaa pitkin Lappeenrantaan. Myös junayhteydet toimivat hyvin, ja junalla pääsee Helsingistä sinne muutamassa tunnissa.

Eräs merkittävä seikka Lappeenrannan maantieteellisen sijainnin osalta on kuitenkin erityisesti se, että kaupunki sijaitsee vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Venäjän rajasta. Lappeenranta onkin suosittu tukikohta esimerkiksi Suomesta Viipuriin ja Pietariin suuntautuville yhden päivän bussimatkoille. Toisaalta Lappeenrannassa käy paljon venäläisiä turisteja, ja kaupungin palvelut ovatkin usein tarjolla suomen, ruotsin ja englannin lisäksi myös venäjän kielellä. Venäläiset tekevät myös puolestaan päivän ostosmatkoja Suomen puolelle, ja silloin kohteena on usein juuri Lappeenranta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *